lauantai 28. marraskuuta 2015

Kalenteri ja kielenlento

Kävin tänään hakemassa postista Pöpön Kissakolmion arvonnasta voittaman joulukalenterin. Paketista paljastui myös Crusoen kirje Pöpölle, josta Pöpö ilahtui niin paljon että asettui makaamaan sen päälle niin, ettei mamma pääse hänen salaista kirjettään lukemaan (luin kuitenkin). Kalenterista tuli hyviä herkuntuoksuja ja Pöpö olisi avannut mielellään muutaman luukun jo etukäteen, mutta laitoin kalenterin vielä kaappiin talteen. Kiitos vielä arvonnasta ja voitosta sekä ihanaa joulunodotusta teillekin!

2015-11-28_03-23-26

Pöpö riemuitsi kalenteristaan niin kovin, että päätti päivän kunniaksi harrastaa pitkästä aikaa ruokaisaa urheilulajia "kielenlentoa". Pelivälineeksi ei tarvita muuta kuin suurehko kimpale possun kieltä ja sitä sitten heitellään ja kanniskellaan taituroivasti ympäri kämppää. Olennaisesti peliin kuuluu myös mamman pakeneminen peliväline suussa, jos mamma haluaisi palauttaa ruuan takaisin kuppiin minne se kuuluu. Lisäpisteitä saa mahdollisimman huomiota herättävistä muuveista, Pöpö hallitsee muun muassa kaksoistäppäyksen ja heittovoltin.

Saadaksemme vielä hieman paremmankin laatuisen kuvan tähän postaukseen niin voin ilokseni kertoa, että Pöpön ja tuntemattoman kissan viime viikonloppuisesta kohtaamisesta löytyi sittenkin kuvamateriaalia isäpuoleni kännykästä. Kuvassa Pöpö tähyilee kissaa innoissaan mangustiasennossa.

2015-11-28_11-39-21

14 kommenttia:

  1. Tuo on kiva kalenteri! Minäkin yritin jo päästä avaamaan luukkuja, mutta emäntä vei kalenterin kaappiin. Höh! No ehkä niitä jo pian pääsee aukaisemaan. Vihjaa nyt vähän Pöpö, mitä siinä kirjeessä oli, edes mulle - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän se Crukin kertoili, että oli itekkin kovasti yrittäny jo päästä kalenteria avaamaan ja toivotti meille hyviä jouluja. Muutaman päivän päästä kuulemma saa avata ekan luukun, en malta oottaa!
      - Pöpö

      Poista
  2. Mullakin on tollanen kalenteri kaapissa oottamassa. Kurjii noi ihmiset ku ei voi niitä heti antaa kissalle.
    -Pena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kyllä herkut pitäs saada heti kun haluu!
      - Pöpö

      Poista
  3. Ihanaa, että paketti ehti perille ennen joulukuun ensimmäistä, postitäti pelotteli, ettei tiedä milloin saavat sen matkaan! Vai koitit Pöpö omia koko kirjeen ihan itsellesi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ehti tulla :) Pöpö varmaan haistoi kissojen terveiset paketista, kun rakkaus kirjettä kohtaan oli lähes yhtä suuri kuin kalenteriin.

      Poista
  4. Ihana mangustiasento! :-D Ja voi miten kivaa postia teille tuli. Vielä pitää malttaa pari päivää. Mutta siihen asti voi leikkiä vaikka sillä kielellä. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieli on kiva lelu, joten eiköhän pari päivää sen voimalla odoteta :D

      Poista
  5. Kohta pääsette availemaan luukkuja. :) Melkein tilattiin meillekkin tuollainen kalenteri, mutta ei sitten tilattukkaan. Nyt vähän harmittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, no ehkä ensi vuonna! Meillekään ei ois tullu tänä vuonna kalenteria, jos ei ois sattunu näin sopiva arvonta ja arpaonni.

      Poista
  6. Onnea voitosta! :) Pöpöllä kuulostaa olevan moovsit hyvin hallinnassa. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöpö on oikea parkettien partaveitsi sille päälle sattuessaan :D

      Poista