Innostuinpa tuossa ajatuksesta ottaa Pöpöstä söpöjä kuvia
rusetti kaulassa, mutta ongelmana oli ettei ollut rusettia. No, ompelin
tuollaisen turkoosin viiden minuutin tekeleen vanhasta paidasta ja kiinnitin
lahjaksi saatuun kaulapantaan.
En ollut ollenkaan vakuuttunut suostuisiko Pöpö pitämään
moista hökötystä edes hetken aikaa, kun silloin aluksi valjaidenkin pukeminen
oli niin vaikea toimitus. Vähän kuitenkin kun tarjosi herkkuja kaulapannan läpi
niin rusetti livahti kaulaan kuin itsestään ja herkkubaari jatkui koko
kuvaussession läpi, joten jäi pojullekin hyvä mieli. Itse kuvaaminen olikin
sitten ihan toinen juttu, kun kissa ei meinannut sekuntiakaan pysyä paikallaan!
Pari onnistunutta kuitenkin tuli ja huomenna sitten pieni kollaasi session
kulusta.
Oi Pöpö kun olet komea! Tuo rusetti sopii sinulle! Minäkin olen naukunut rusettia, mutta emäntä ei ole ostanut. Osaisikohan se ommella minullekin? Onko antaa vinkkejä ompeluun? - Pepsi
VastaaPoistaPöpö kiittää :) Rusetin ompelu oli helppoa, leikkasin vain isomman ja pienemmän suorakaiteen muotoisen kangaspalan, taitoin molemmat kahtia ja ompelin reunoista kiinni, jonka jälkeen käänsin syntyneet pussit ympäri, ompelin kääntöaukot kiinni ja sitten ompelin pienemmän palan isomman ympäri rusetin keskustaksi ja pujotin kiinni kaulapantaan.
PoistaTäällähän on komea herrasmies poseeraamassa, pussaisin <3
VastaaPoistaLisäsin teidät meidän lukulistalle, toivottavasti tämä on ok :)
Tervetuloa vain lukemaan Pöpön kommelluksista :)
PoistaVoi että, miten höpönöpösöpö Pöpö! <3 Tulee ihan väkisin suukotusrefleksi, kun näitä kuvia katsoo. Nuppukin alkoi kerjätä rusettia. Harmi, että olen ihan tumpelo ompeluhommissa. :-/
VastaaPoistaOsaa se olla aika hurmuri, kun sille päälle sattuu <3 Aika helppo tuommoinen oli tehdä, mutta onneksi voi ostaakin :) Nupulle sopisi vaaleanpunainen!
Poista