maanantai 30. maaliskuuta 2015
Pesupäivä
Pöpö joutui tänään pesulle. Poju ei hirveästi arvostanut, mutta minkäs sille mahtoi kun kylppäriin kannettiin ja vesisuihkun alle pistettiin. Kiltisti oli, vaikka tällä kertaa pesinkin ihan yksin, kun mies oli jo vaihtanut työvaatteet eikä halunnut kastua. Pöpö ei yhtään pyristellyt tai maukunut, vaan pysyi aika hyvin hyppysissä vähän vain rinnasta tukemalla. Muutaman kerran livisti suihkun alta kylppärin ovea kaapimaan - varsinkaan huuhteluvaiheessa ei enää meinannut jaksaa olla - mutta yllättävän helposti meni. Edellinen pesu taisi olla joskus joulun tienoilla ja vaikka ei akuuttia pesua nyt olisi vielä ehkä vaatinutkaan niin tulipahan kevätpesu tehtyä, kun oli tuo turkki jo hieman puikkoinen paikoittain.
Shampoona meillä oli jotain Mustista ja Mirristä ostettua kissoillekin soveltuvaa terrierishampoota, koska siperiankissoilla kuuluisi olla vähän karhea päällystakki selässä, joten karkeakarvaisille tarkoitetut shampoot ovat omiaan sibbeille. Pöpön turkki ei tosin kovinkaan karhea ole muualta kuin ehkä ihan sieltä selän ja hännän yhtymäkohdasta. Kuivaus piti myös hoitaa ihan pyyhepelillä ja antaa Pöpön itse pestä ja kuivatella turkki loppuun, sillä poju pelkää ihan kuollakseen hiustenkuivaajaa. Hyvin tuo ihan itsekseenkin kuivaa toki, mutta vähän aina mietityttää ettei nyt poika vilustuisi, vaikka meillä onneksi onkin aika lämmintä sisällä.
Ovatko muut joutuneet kevätkylpyyn?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hui!! Toivottavasti meidän emäntä ei saa tästä nyt mitään ideoita, mua ei _yhtään_ huvita mitkään spa-päivät!
VastaaPoista- Lalli
Älä vaan näytä tätä postausta sille! Jos on ihan hyshys, niin ehkä sitä ei joutuisi kylpyyn uudestaan ennen joulupesua. Ehkä!?
Poista- Pöpö
Ei olla vielä jouduttu kevät kylpyyn mutta Ruffe joutui pyllypesulle tänään. Äiti sanoo että joudutaan sitkun Ruffen masu on kokonaan kunnossa se kun meni taas ruikulle vaikka oli koko viikon hyvä :( Ehkä huominen piikitys taas auttaa toivottavasti.
VastaaPoista-Coco
Toivottavasti Ruffen maha paranee! Vaikka onkin vähän harmi, jos sen jälkeen joutuu kylpyyn :/
Poista- Pöpö
Mietimme tässä, onko pahempaa asiaa kuin pesupäivä? Meilläkin oli pari viikkoa sitten ja kaikki hyvät muotoilut karvoista meni pilalle! - Pepsi ja Max
VastaaPoistaNii! Ei nää ihmiset ymmärrä, että jokainen karva oli huolella stailattu renttukissalookiin eikä silloin mitkään hurtan tuoksuiset shampoot ole tarpeen!
Poista- Pöpö
Hienosti Pöpö selviytyi koettelemuksesta! :) Meillä peseydytään vain jouluna ja juhannuksena, joten ei ole vielä tuota ohjelmanumeroa hetkeen edessä Hupsuilla. Kun ikkunasta katsoo ulos, niin juhannukseen on vielä piiiiiiiiitkä aika...
VastaaPoistaJep :) Ei kyllä kesä tunnu kovin lähellä olevan, viime yönä satoi taas uutta lunta.
Poista