
Kuten vihjasin edellisessä postauksessa, jotain tuli tällä viikolla ommeltua. Tein vähän lisää kissan rusetteja, tällä kertaa ompelukoneella toisin kuin sen turkoosin pikaversion, jonka kanssa Pöpöä kuvasin. Ajattelin sitten, että miksikäs en arpoisi blogissa muutamaa. Tässäpä siis Pöpön blogin ensimmäinen lukija-arvonta!
Alla kuvassa näkyvät arvottavat rusetit, neljä kappaletta. Nämä ovat tällaisia kaulapantaan tai vastaavaan pujotettavia, kun en tiennyt minkälaisia/-kokoisia kiinnityssysteemejä tekisin, kissoja kun on niin eri kokoisia. Isoimmat rusetit ovat ykkönen ja kolmonen, mutta ne ovat Pöpön kokoisella noin viisikiloisella kissalla sopivan näköisiä. Pienemmillä kissoilla ne saattavat näyttää vähän isoilta, mutta kakkonen ja nelonen ovat luultavasti pienemmilläkin sopusuhtaisen näköiset.
Jos siis tällainen pikkupalkinto kiinnostaa, niin kommenttia alle. Arvon rusetit erikseen, joten kerro minkä rusetin/rusetit haluaisit voittaa. Aikaa osallistua on sunnuntaihin 19.4.2015 asti!

Onnea arvontaan!
Voi miten söpöjä rusetteja! <3 Nuppu meni ihan villiksi, kun olisi tilaisuus saada hörhellystä, vaikka omalla emolla on peukut ihan keskellä kämmentä. Ykköstoiveena neidillä olisi rusetti numero 4, joka toisi esiin sen naisellisuutta ja olisi kivasti kontrastissa räyhäkän pääkallopannan kanssa. :-D Ja nyt me yritetään kestää odottaa arvontaan saakka, vaikkei maltti millään riittäisi.
VastaaPoistaHihii, luvan kanssa täten ilmoitan toisenkin rusetteihin mieltyneen kissan arvontaan mukaan. Jujun väreihin ja herkän taiteelliseen luonteeseen sopisi rusetti numero 3. Me ei ikinä koskaan milloinkaan voiteta missään arpajaisissa, mutta nyt ehkä saattaisi olla pieniä mahiksia. :))
PoistaOI ihanat rusetit! Me halutaan kokeilla onneamme rusetin numero 1 kanssa kun se on meidän mielestä miehekkäin.
VastaaPoista-Pena ja ihminen
Ihania rusetteja! Musta tuntuu et meidän pojat karkaa vähintäänkin kotoa, mutta pakkohan tähän nyt on osallistua! :D Varmaankin nro1 olis sopiva meidän kaartin käyttöön, joten koitetaan onnea sen kanssa :)
VastaaPoistaRUSETTI! Meidän emäntä on sanonut, että se yrittää joskus tehdä itse, mutta koskahan se saa aikaiseksi........ Ykkönen olisi ehkä mun väri! - Pepsi
VastaaPoistaSaanks mäkin osallistua? Pöpö saa päättää. Jos mä voittaisin, niin ottaisin numeron 3. - Max
PoistaSaat osallistua :) - Pöpö
PoistaOnpa hauskoja! Täällä Sulolla kaksi rusettia jo onkin, eikä Namulla yhtään. Lähdemme tavoittelemaan rusettia nro 2 :)
VastaaPoistaHienot rusetit! Onnea kaikille arvontaan osallistuville!
VastaaPoista