tiistai 30. joulukuuta 2014

Lisää joulukuvia

IMG_20141226_120124
Dyson hoitaa erotuomarin virkaa.
Pöpö ja vilkas Rontti tekivät varovaista tuttavuutta lomalla muutamaan otteeseen. Vielä ei pystytä ihan tyynin mielin yhdessä olemaan, kun koira on Pöpön mielestä vähän turhan innokas tutustumaan. Kerran antoi käpälällä kuonolle, kun Rontti tuli nuuskimaan liian läheltä Pöpön turvapaikkaa. Ehkä pojat vielä tottuvat toisiinsa ajan kanssa. Harmi vain, että tutustuminen jää aina tauolle, kun lähdemme takaisin kotiin.

IMG_20141226_120625
"Nuuh, tuoksuuko täällä kinkku?"


Sunnuntaina vaihdettiin taas maisemaa ja pysähdyttiin kotimatkalla yhdeksi yöksi mummolaan. Pöpö antoi uudelle paikalle hyväksyntänsä ja tutkimusretken jälkeen meni ottamaan lunkisti häkkiinsä kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Aamulla auringon noustua alkoi näkyä lintuja lintulaudalla ja Pöpö jaksoi yli tunnin tuijottaa niitä ikkunasta. Kelikin oli niin nätti (vaikkakin kylmä), että ihan harmitti ettei ollut valjaita ja päästy ulos.

IMG-20141230-WA0005
IMG-20141230-WA0000
Leivinuunin päällä oli lämmin, mutta tutkimusmatkailija Pöppösellä oli niin monta muutakin tuvan kolkkaa penkomatta, ettei se malttanut jäädä lämpöön loikoilemaan.
IMG-20141230-WA0001
"Nappaan villasukasta kun kävelet ohi!"
IMG-20141230-WA0003
Lintulaudalla parveili punatulkkuja. Lempparilintujani :)
IMG-20141230-WA0004
Kuva-arvoitus: Bongaa orava.

2 kommenttia:

  1. Tuolla se kurre taitaa olla syömässä lintujen ruuat, aijaijai! Ihana pöpö, ei tainnu tressata ollenkaan paikkojen vaihdoksista, se on kyllä hyvä! Coco on vähän semmonen et jos mennään jonnekkin sillä menee pupupöksyyn aika äkkiä. Eiköhän Pöpö koiraankin totu aikanaan, kylläne aina alussa on aika jänniä tyyppejä mutta jokainen tottuu, ehkä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellähän se voittajaorava on ajettuaan lajikumppaninsa matkoihinsa apajilta. Pöpö ei kyllä onneksi ole matkustamisesta ja uusista paikoista moksiskaan :) ja toivotaan, että tottuisivat koirankin kanssa olemaan niin ei tarvitsisi Pöpönkään olla eristyksissä suljetun oven takana..

      Poista