lauantai 20. joulukuuta 2014
Madotus
Tällä viikolla oli aika Pöpön matolääkkeen. Hänet oli tietysti jo madotettu kasvattajan luona, mutta tämä oli ensimmäinen kerta uudessa kodissa. Vähän pelkäsin, että millä keinoin saan Pöpön suostumaan syömään sen, mutta kaikki kävikin yllättävän helposti.
Lääkkeenä käytettiin Axiluria kasvattajan suosituksesta. Vähän juonittelin Pöpön selän takana ja murskasin tabletin jauheeksi, jonka sekoitin sitten lemppariruuan sekaan. Ei minkäänlaista vastaanhangoittelua, vaan ruoka katosi kupista yhtä nopeasti kuin tavallisestikin. Ei tainnut Pöpö edes huomata, että ruokaan oli jotain ylimääräistä sujautettu.
Tänään Pöpöllä oli taas yksi yliaktiivinen aamu. Siitä asti, kun heräsimme riitti leikkimistä ja riehumista puoli kahteen asti iltapäivällä. Päiväruuan jälkeen rauhoittui ja nyt nukkuu päivänokosia häkissä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiva kun madotus onnistui, me ollaan madotettu silleen liuottamalla lääke veteen ja sitten ruiskulla suuhun! Mutta toivotaan että Pöpölle maistuu matolääke tolla tekniikalla sillonkin kun painoa on enempi ja lääkemäärä isompi! :---)
VastaaPoistaYllätyin kyllä ihan itsekin, että hää noin helposti suostui sen syömään, mutta toivottavasti onnistuisi tuolla keinoin vanhempanakin :)
PoistaOh, meillä ei voi kyllä piilottaa ruokaan mitään! Se jää syömättä. Mutta onneksi tytöt on hyviä ottamaan pillereitä. Ja loput työnnetään ruiskulla menemään (kalaöljy)
VastaaPoistaVoi harmi, mutta hyvä että saa kuitenkin annettua :) Ite en oo koskaan joutunu kissalle pilleriä suoraan suuhun antamaan, joten siksikin kokeilin ensin helpointa keinoa :D
Poista