torstai 17. maaliskuuta 2016
Lisää lääkitystä
Harmi kyllä hengitettävä kortisoni ei riittänyt poistamaan Pöpön hengitysoireita, joten meidän piti tehdä eläinlääkärin kanssa uusi suunnitelma. Eilen käytiin käväisemässä tutulla lääkärillä Eläintohtori Kivuttomalla ja Pöpö sai uuden kortisonipiikin ja reseptin vahvempaan hengitettävään lääkkeeseen. Ollaan nyt maanantaihin asti piikin voimalla, jonka jälkeen käytetään taas kaksi viikkoa hengitettävää lääkettä. Jos tämä lopettaa oireet, niin sitten voidaan siirtyä käyttämään vain tarpeen mukaan. Peukut pystyyn!
Lääkärireissu meni mukavasti, vaikka Pöpöä vähän tärisytti, kun nostin häkin tutkimuspöydälle ja avasin oven. Taisi muistaa, että viime kerralla oli vähän pelottavaa. Tällä kertaa oli onneksi helppo ja nopea reissu. Vähän kuunneltiin stetoskoopilla, katsottiin paino (5,9kg) ja sitten Pöpö saikin kortisonipiikin ja sai palata häkkiinsä. Tosin nopsasti ell vilkaisi myös toista takatassua, sillä yhteen anturaan on tullut anturan päähän kynnen alle inha rupinen kovettuma. Kyseessä kuulemma on vain jonkinlainen "keratiinirupi" mikäli oikein ymmärsin. Saatiin neuvoksi laittaa siihen rasvaista perusvoidetta muutamana iltana, jonka jälkeen ruven pitäisi pudota pois.
Hengitysjuttuihin liittyen saatiin vielä sellainen neuvo, että voi laittaa astiaan runsaan kerroksen merisuolaa ja sen päälle samanlaisen kerroksen vettä. Haihtuva vesi sitten ilmeisesti voi vaikuttaa positiivisesti hengitysteihin tai näin ymmärsin. Yllä olevassa kuvassa Pöpö onkin jo haistelemassa suolavesiruukkuaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
No voi kurjuus. :( Toivotaan että apu löytyisi nyt.
VastaaPoistaToivotaan!
PoistaOnpa harmi, että Pöpöllä on ollut vielä hengitysoireita. Me pidetään hurjasti peukkuja, että nyt helpottaisi! Pöpö on nyt sitten ihan merellisissä tunnelmissa tuossa ikkunalaudalla. <3
VastaaPoistaJep, harmi etteivät ikkunasta avautuvat maisemat ole yhtä merelliset :D
PoistaTuollaisia tympeitä hengitysoireita, ei kivaa :( Toivottavasti nyt lähtisi lääkitys tehoamaan!
VastaaPoistaSuostuksää Pöpö oikeesti haisteleen tommosta suolapurkkia? Toimiiko se?
- Cru
Kerran kävin haistelemassa, mutta istun muuten paljon tuossa ikkunalla niin mamma varmaan luulee että haistelisin sitä joka kerta.
Poista- Pöpö
Onpa harmi ettei lääkitys ole tepsinyt :( Ruffekin on yskinyt aina välillä, käytiinkin hakemassa tänään apteekista ventolinea jos sen ja flixotiden yhdistelmällä yskä lähtisi pois. :( Ruffen yskä taitaa olla nyt jotenkin pahempi kuin yleensä, koska yleensä kortisonipiikin jälkeen yskää ei ole tullut ollenkaan, mutta nyt se alkoi yskimään ihan parin päivän päästä piikistä.. Kummallista, pitäisi varmaan kokeilla kanssa tota suolavesi juttua. Meillä on muuten jommalla kummalla tommonen rupi kanssa, pitää alkaa rasvailemaan sitä!
VastaaPoistaHarmi, että Ruffenkin yskä on noin paha :( Toivottavasti ventoline+flixotide toimisi paremmin. Noita suolavesiastioita pitäisi olla varmaan useita, että vaikutus tulisi paremmin, pitäisi itekkin laittaa kun nyt on vain keittiössä :)
PoistaToivottavasti uudesta lääkkeestä on apua. Tuo suolajuttu on kyllä ihan järkeenkäyvä ajatus, onhan merellä aina niin raikas ilma. :D
VastaaPoistaAjattelin ihan samaa!
PoistaHöhh, toivottavasti helpottaa/on helpottanut!
VastaaPoistaVoi harmi, nuo karvalapsosten sairastelut on aina tosi inhottavia, toivottavasti Pöpö saisi apua uudesta lääkityksestä!
VastaaPoista