torstai 14. tammikuuta 2016

Tutkimuksissa

Untitled

Pöpö joutui tällä viikolla kahdesti eläinlääkäriin. Päätettiin käydä tutkimassa löytyisikö jotakin syytä sille miksi Pöpö toisinaan hengittää kovaäänisesti. Nukkuessaan se on tuhissut aina, mutta nyt syksyn aikana ovat hiljalleen lisääntyneet myös hetket jolloin Pöpön hengittämisen ääni on myös hereilläollessa poikkeuksellisen kuuluvaa. Hengitys ei kuitenkaan ole ollut rohisevaa tai muuten omituisen kuuloista, se on kuulostanut lähinnä vain tavalliselta hengitykseltä joka sattuu olemaan kovaäänisempää, joten emme heti tästä huolestuneet.

Ennen joulua aloimme kuitenkin miettiä, että kyllä tämä jatkuva vaiva kannattaa käydä tarkistuttamassa ja lomien jälkeen varasimme ajan eläinlääkärille tämän viikon tiistaille. Lääkärissä Pöpö rauhoitettiin ja tutkittiin nielu sekä otettiin röntgenkuva keuhkoista. Nielu ja keuhkot näyttivät normaaleilta, mutta röntgenkuvissa sydän näytti epätavallisen pyöreältä, joten ultrattiin vielä varmuuden vuoksi. Ultrasta ei kuitenkaan selvinnyt oliko myös sydämen seinämissä paksuuntumista vai ei, joten meille varattiin varmuuden vuoksi tälle päivälle aika tarkempaan sydänultraan ja HCM-tutkimukseen toiselle klinikalle.

Tässä vaiheessa ei voinut olla miettimättä, että entä jos Pöpöllä olisikin HCM (hypertrofinen kardiomyopatia), joka on kissojen yleisin sydänvika. Pöpön emo ja isä on molemmat HCM-ultrattu, mutta se ei silti täysin sulje pois mahdollisuutta etteikö se jostain jälkeläisille voisi periytyä.

Tänään sitten suuntasimme taas auton kohti eläinlääkärin vastaanottoa. Jouduimme hetken odottelemaan ennen kuin pääsimme tutkimushuoneeseen, mutta onneksi Pöpö oli rauhallinen häkkinsä suojissa vaikka samoihin aikaan saapui vastaanottotiskille myös iso koira. Tutkimushuoneessa Pöpö ei olisi halunnut tulla pois häkistä, eikä oikein rentoutunut tutkimuspöydälläkään. Tällä kertaa Pöpöä ei myöskään rauhoitettu, vaan sai maata hereillä kyljellään koko tutkimuksen ajan. Poika oli tosi hienosti, vaikka pelottikin aika kovasti, raukka ihan tärisi. Ultrasta saatiin onneksi sitten ilouutisia, sydämen seinämien paksuudet olivat normaaleissa viiterajoissa, joten HCM voitiin sulkea pois.

Pöpön sydänultra 14.1.16

Pöpön oireiden syy oli kuitenkin yhä epäselvä, joten lääkäri halusi ottaa vielä ilman rauhoitusta yhdet röntgenkuvat, joissa näkyisi koko henkitorvi. Pääsin itsekin lyijyliivit päällä avustamaan ja pitelemään Pöpöä paikoillaan. Kuvat saatiin hyvin otettua, vaikka Pöpö pari kertaa meinasikin juuri kuvaushetkellä nousta ylös.

Eläinlääkärin mielestä henkitorvi näytti kuvissa melko kapealta Pöpön kokoiselle kissalle ja ilmeisesti voi olla se syy miksi hengitys on sellaista kun on. Keuhkoputkissa näkyi myös lieviä muutoksia, jotka voisivat viitata astmaan. Pöpölle annettiin kortisonipiikki ja minulle ohjeet seurata pari viikkoa auttaisiko kortisoni hengitykseen, ja jos siitä on hyötyä niin harkita sitten myös astmamaskin käyttöönottoa.

Pahimmalta onneksi vältyttiin ja nyt sitten katsellaan miltä tilanne parin viikon päästä näyttää. Pöpö oli tyytyväinen päästyään klinikalta kotiin ja sai palkinnoksi reippaudestaan roiman annoksen yhtä lempparimärkäruokaansa, jota vielä löytyi kaapista.

21 kommenttia:

  1. Olitpa Pöpö rohkea kun annoit tutkia! Minäkin tärisen tohtorilla. Onneksi ei ollut mitään hirveän vaarallista! Tsemii kaveri! - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirveen hieno ja reipas olin kuulemma, mutta oon vaan ilonen että pääsin takas kotiin. Oikein tungin itseni kantohäkkiin, kun mamma nosti sen tutkimuspöydälle!
      - Pöpö

      Poista
  2. Hyvä, että sydänvika saatiin poissuljettua. Tsemppiä! Pöpö oli reipas, kun antoi kuvatakin ilman rauhoitusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi, lääkärikin kehui miten helposti meni :)

      Poista
  3. Hienoa, että sydämessä ei ollut mitään huolestuttavaa!

    VastaaPoista
  4. Hyvä että sydän oli terve! :) Kyllä nää kissojen terveys asiat on stressaavia. Toivotaan, että Pöpöllä on kaikki hyvin ja on jotain ohimenevää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi päästiin nopeasti jatkotutkimuksiin niin ei tarvinnut stressata pidempään :) Olishan se hyvä, jos nuo hengitysoireet menisivät pois, mutta ei Pöpö itse niistä ole vaikuttanut onneksi erityisemmin kärsivän.

      Poista
  5. Onpa teillä ollut stressaava viikko, mutta onneksi sydän on kunnossa! <3 Toivottavasti kortisonipiikki auttaa eikä tarvitse sen kummemmin lääkitä. Pusuja reippaalle potilaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Olisihan se hyvä, jos ei tartteisi tämän enempää mutta ymmärsin niin että jos kortisoni nyt auttaa tähän niin sitten pitäisi jatkaa hoitoa hoitoa maskin kautta..

      Poista
    2. Mutta maski on helppo ja kissa tottuu siihen nopeasti ja ei sitä pöpön tilanteessa tarvitsisi varmaan kovin usein antaa. Rufukselle joskus kun se yski ensimmäisiä kertoja annettiin piikki ja astma pysyi poissa 9kuukautta eli Pöpölläkin voi pysyä oireet poissa pitkään ilman mitään lääkityksiä. Ruffekin on astmakissa eikä sillekkään anneta piipusta joka päivä. Nyt talviaikaan kun on niin kuivaa niin Ruffe on kyllä tarvinnut maskista kahet hönkäykset päivässä mut eiköhän se kohta taas lopeta kun kevät tulee ja bongia tarvitaan vähemmän.

      Onneksi Pöpöllä ei sydänvikaa ollut, mekin käytiin silloin se Cocolta katsomassa kun poitsu läähättää niin paljon leikkiessä. Sekin on onneksi nyt vähentynyt kun enää ei ole niin kuuma. Stemppiä jatkoon <3

      Poista
    3. Jep, Pöpön kanssa onneksi kaikki muutkin hoitotoimenpiteet sujuvat niin helposti, että varmasti maskinkin käyttö sujuu, jos sitä tarvitaan. Pöpökin pienempävä läähätti välillä leikin jälkeen, mutta se oli enemmän sitä ettei raukka osannut yhtään arvioida omaa jaksamistaan ja riekkui kunnes puhti oli totaalisesti lopussa. Ja eikä se ole ihmekään, jos kuumalla kesäilmalla tämmöisille karvaturreille tulee helposti kuuma.

      Poista
  6. Huh, onneksi ei sydävikaa! Astma on siihen nähden paljon pienempi paha, vaikka kurja sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ei tosin nyt saatu kuitenkaan suoraa astmadiagnoosia vaan asia jäi vähän auki, mutta ilmeisesti sama lääkitys saattaa auttaa ilman kulkua kapeammassa henkitorvessa, jos oikein ymmärsin. Pöpöllä ei kuitenkaan ole semmoisia tyypillisiä astmaoireita mielestäni ollut.

      Poista
  7. Mäkin aina tärisen lääkärissä ja oma koppa on sielläkin paras paikka. T. Sofi. Hyvä että sydän on kunnossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vaan, että ihmiset sitten huomaavat että nyt jännittää ja paljo. Vaikka kyllä tuolla mammallakin kuulemma vähän jalkoja tärisytti.
      - Pöpö

      Poista
  8. Voi Pöpöä! :( Mutta onneksi sydämessä ei sentään ollut vikaa.

    VastaaPoista
  9. Hieno juttu ettei ollut HCM:ää! Astma on tosiaan aika hyvin hoidettavissa verrattuna HCM:ään ja jos teillä ei ole ollut muita oireita kuin kovaääninen hengitys, niin se nyt on onneksi tosi lievää oireilua. Tiedän myös yhden ajoittain kovaäänisesti tuhisevan kissan, jolla on ilmeisesti synnynnäinen rakennevika hengitysteissä. Koska oireet ovat lievät ja eivät tunnu kissaa haittaavan, he eivät ole ainakaan toistaiseksi aloittaneet vielä mitään lääkityksiä. :) Rapsutuksia reippaalle Pöpölle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, Pöpön oireet ovat onneksi lievät eivätkä tunnu poikaa itseään haittaavan. Rakennevika oli itseasiassa se mitä itsekin epäilin ennen lääkärillä käyntiä. Pöpö kiittää rapsutuksista!

      Poista
  10. Hyvä että sydän pumppaa normaalin terhakkaasti! Tilanne ei onneksi kuulosta kovin pahalta kun Pöpö kuitenkin käyttäytyy ihan normaalisti. :)

    VastaaPoista