lauantai 12. syyskuuta 2015

Reissun päällä

Untitled

Kesällä oli mökillä löysä vatsa ja nyt oli sitten vuorossa ummetus. Ennen matkaa maanantaina tai tiistaina Pöpö oli käynyt hiekkiksellä kakkosella, jonka jälkeen ei ulostanut moneen päivään. Annoin kuiduksi vähän kaurapuuroa, kun psylliumit olivat jääneet kotiin. Perjantai-aamuna ehdin varmuuden vuoksi soittaa eläinlääkärillekin, mutta ollessani sitten neuvojen mukaisesti apteekissa ostamassa parafiiniöljyä, oli sillä välin laatikkoon ilmestynyt pari kuivaa papanaa. Annoin öljyä kumminkin, kun ulostemäärä oli niin pieni ja kikkareet tosi kuivia ja kovia. Lauantaina onneksi sitten käytiinkin jo normaalisti laatikolla.

Onnistuin löytämään yhtenä iltana myös ihan järkyttävän huovuttuneen takun housuvilloista. En tajua miten sinne on päässyt niin valtava syntymään, vaikka harjaan säännöllisesti karstalla ja nykyään olen ottanut tavaksi vielä kammata erikseen kainalot ja nivuset. Oli pakko leikata koko tuppo pois ja yrittää loput saada karstalla setvittyä (kampa oli toki unohtunut kotiin...).

Kävimme tänään katsomassa myös muita kissoja agilitykisojen merkeissä. Suomen Agility Kissat Ry oli järjestänyt sellaiset Imatran Super Pet-lemmikkieläinliikkeessä. Seitsemän kissaa osallistui ja nähtiin hienoja suorituksia ja söpöjä kisuja. Voittajaksi suoriutui suloinen neljän kuukauden ikäinen norjalaisen metsäkissan pentu!

Pöpöä ei tällä kertaa viety osallistumaan, kun oli rokotustodistuskin jäänyt kotiin. Kenties joskus tulevaisuudessa vielä, sen verran kivalta harrastukselta vaikutti. Voisi väsätä ehkä kotiin jotain esteitä niin voisi vähän kokeilla mitä poika tuumaa...

8 kommenttia:

  1. Hyvä, että kakka alkoi tulla taas normaalisti! :) Oi, kiva kun pääsit seuraamaan kisoja! Meidän paikkakunnalla järjestettiin alkukesästä agiesittelynäytös ja oli tosi mielenkiintoinen. :) Meilläkin on aloiteltu aikoinaan harrastamista, mutta meidän esteet on sen verran köpöt, ettei hirveästi inspiroi aktiiviseen harrastamiseen. Jos saataisiin laadukkaammat niin ehkä sitten. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan hauska käydä katsomassa noita kisoja :) Miekin haaveilin, että jos sais jotkut kunnon puusta tai vanerista tehdyt esteet, mutta voi olla, että joihinkin pahvisiin kökkötekeleisiin on tyytyminen :D

      Poista
  2. Ruffekin välillä muumeilee varsinkin ripulin jälkeen saattaa olla viisikin päivää kakkaamatta ja yleisesti ottaen kikkareet on aina semmosia papanoita mut sentään suoli toimii eikä ulostaminen ole kivuliasta! :D Onneksi Pöpönkin masu oli sit kuitenkin toiminut normaalisti! Tommoset agilityjutut ois kyllä kivoja, tiedä sitten tottelisiko kukaan.. hah! Ruffen turkki on alkanut myös takkuuntumaan tolleen että tulee ihan kunnon palloja ja Cocollekkin oli tullut nyt yksi. En ymmärrä miksi, koska ei ennen ole ollut mitään tämmöisiä ongelmia.. Ihan kumma juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, onneksi palautui nopsaan normaaliksi :) Miustakin vähän tuntuu, että vaikka esteet kotona menisivätkin hyvin niin kisapaikalla saattas olla eri juttu. Takut on kyllä ihan ihmeellisiä, ensin ei löydy takun takkua ja sitten tulee vastaan semmoinen mollukka minkä luulisi kuukausien ajan kehittyneen...

      Poista
  3. Voi miten söpö ulkoilija! Mäkin olen pohtinut agikisoihin osallistumista, mutta ennen sitä täytyisi aika paljon harjoitella Kiiran kanssa vieraissa paikoissa ja sellaisia paikkoja ei ole kovin helppo löytää. Kiira toimii yleensä vieraissa paikoissa melkein yhtä hyvin kuin kotona, mutta vieraat kissat (ja todennäköisesti myös suuret ihmismassat) saavat sen jäihin. Eikä meillä ole kyllä kaikkia esteitäkään, A-este on eri muotoinen kuin virallinen ja keppien opettelu on vielä kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöpökin kyllä ujoilee jonkin verran vieraita ihmisiä, varsinkin uusissa paikoissa. Mutta ehkä se totuttelulla ja harjoittelulla vielä siitä :)

      Poista
  4. Meilläkin on tällä hetkellä Tiituksen kirouksena löysä vatsa. Onneksi teidän kakkavaivat selvisivät, ne kun ovat aina ikäviä. :) Tiituksellekin on viime aikoina ruvennut muodostumaan huopatakkuja kainaloihin sekä nivusiin ja niitä on sitten jouduttu leikkaamaan pois, kun Tiitus ei oikein arvosta takkujen selvittämisyrityksiä. Onneksi kyseessä ei ole näyttelykissa, niin ei tarvitse välittää aukoista karvapeitteessä. :D
    Olen joskus itsekin nähnyt agilitykisoja kissanäyttelyiden yhteydessä, mutta viimeaikoina niitä ei ole järjestetty. :( Uskoisin, että Hafta ja Leela voisivat tykätäkin agilitystä, kun kotona tulee sompputyttöjen kanssa temppuiltua aina välillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, että Tiitustakin moinen vaivaa :( Joo, miekin tosi monesti joudun noita takkuja leikkaamaan, kun niitä tuntuu syntyvän niin nopsaan ja huomaamatta.. Pöpö onneksi antaa kuitenkin kiltisti harjata niitä :)

      Poista