perjantai 16. tammikuuta 2015

Riehumista ja paljastuksia

Kulunut viikko on ollut aika toimelias. Pöpö toipui kastraatiosta ilman mitään ongelmia ja otettiin nyt myös ruokavaliosta pois osa päivittäisestä raksuannoksesta. Aikaisemmin Pöpöllä oli siis raksuja koko ajan tarjolla aktivointipallossa ja niitä meni yleensä melkein 40-50g päivässä, mutta nyt ollaan annettu vaan 20-25g päivässä. Märkäruokaa saa edelleen saman määrän mitä aikaisemminkin.

IMG-20150111-WA0001

Koko viikon ajan poika on tuntunut myös ihan superenergiseltä ja leikkisältä. Joka päivä, kun olen tullut töistä kotiin, on leikitetty ja puuhailtu yhdessä kissan kanssa kaikkea varmaan parin tunnin ajan ennen kuin palvelijan on lupa istahtaa sohvalle huilaamaan, ja illalla vielä lisää :D Myös uusi huomionkerjäämiskikka havaittu: telkkarin ruudun kaapiminen! Onneksi ei sentään vielä ole naarmuja tullut.

Ulkonakin ollaan käyty pikaisesti pari kertaa, vaikka nyt ei olekaan niistä kerroista kuvamateriaalia. Viimeisimmällä kerralla tuli pihalla vastaan naapurin rouva villakoiransa kanssa ja Pöpöä ihasteltiin kovasti. Kovin rohkea Pöpö ei vieläkään pihalla ole, mutta uskalsi ehkä viitisen metriä seinän viertä pitkin hiipiä tutkimassa ihan oma-aloitteisesti. Ja huomasi kyllä, että alkoi jo uteliaasti vähän kurkottelemaan kaulaansa ja katselemaan muuallekin, vaikkei vielä keskemmälle pihaa oikein uskaltanutkaan lähteä.

IMG-20150111-WA0000
IMG-20150111-WA0002
IMG-20150111-WA0003

Poimittiin myös Nupun ja Jujun blogista salaisuushaaste, joten paljastetaanpa Pöpön salaisin salaisuus. Poika on nimittäin alkanut harrastaa kissabalettia uuden bird-kepin kanssa. Miehekäs katti muuttuu hyvin äkkiä noloksi, jos joku huomaa sen sievästi sipsuttelemassa siroilla takajaloilla höyhenotus partnerinaan. Ja kyllähän joku hämärä paparazzi on heti ollut kameran kanssa asiaa todistamassa:

IMG-20150111-WA0004
Piruetti-Pöpö

6 kommenttia:

  1. Aikamoinen balettitanssija! Ulkoiluun opettelu on niin vaivalloista välillä jos kisu on tosi pelokas esim Cocoa tuskin saadaan koskaan ulkoilija kissaksi autojen ja ihmisten keskelle. Ruffe taas on kovapoika ulkoilemaan eikä välitä äänistä ollenkaan. :D Hyviä ulkoiluharjoituksia teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, saa nähdä alkaako tuosta rohkaistumaan :)

      Poista
  2. Ihana Pöpö! Nyt minä hönö vasta löysin tänne! :-o Nuppu arvostaa Pöpön piruettisalaisuutta tosi kovasti, sillä se tekee päivittäin ihania ballerina-ojennuksia karvaisilla tassuillaan ja tietää, ettei ihan joka katista ole näin kurinalaiseen harrastukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit kuitenkin! Pöpö huojentuu, kun saa kuulla että on ainakin yksi, joka hänen harrastustaan ymmärtää :D

      Poista
  3. Tuo sulkakeppi on yks parhaita leluja meilläkin, saa neidit hyppimään hyvinkin korkealle :) Kiva että Pöpö on toipunut hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulkalelut on kyllä parhaita, vaikka Pöpölle kelpaa kyllä melkein mikä tahansa lelu, jos joku leikittää :D yksinään leikkii vain itsestään liikkuvilla leluilla :D

      Poista