sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Pulla-Pöpö

Kylläpäs kului viikko nopeasti. Pöpö on viettänyt runsaasti aikaa parvekkeella nyt kun pakkaset eivät ole olleet kovat ja ottanut makuupaikakseen keittiönpöydän uuden kaitaliinan, jonka karvat ja kissanhiekka muuttivat mustasta punaharmaaksi alta aikayksikön. Olihan se toki arvattavissa, mutta kun se liina oli niin hieno ja meidännäköinen, että täytyi saada...

Yritin eilen illalla kuvata videota uudesta tempusta, mutta hämäryyden ja muiden seikkojen vuoksi vielä ei tullut julkaisukelpoista materiaalia. Uutta yritystä kunhan jossain vaiheessa ehtii niin ehkä jossakin vaiheessa saadaan temppuvideota bloginkin puolelle!

Untitled

Perjantaina oli tarkoitus lähteä Pöpön kanssa kylään erästä siperiankissakaveria moikkaamaan, mutta se komeampi palvelija sairastui ja vierailua jouduttiin siirtämään. Myöskään ulkona ei olla viime viikonlopun jälkeen käyty, vaikka siitä Pöpö ei kovin pahoillaan taidakaan olla.

Myös ruokapuolelta sellaisia ilouutisia, että nyt ollaan muutamaan otteeseen syöty menestyksekkäästi broilerin jauhelihaa, jota aiemmin vähän välteltiin koska pariin kertaan Pöpö oksensi parin tunnin kuluttua sitä syötyään. Nyt ei kuitenkaan enää näyttäisi olevan mitään ongelmaa. Hyvin maistuu, eikä ole tullut takaisin ylös tai mennyt maha ripulille. En sitten tiedä mistä se aikaisempi johtui.

Pöpö on myös tänään kurotellut kohti uusia kulinaristisia elämyksiä, sillä tänään yritettiin tassuttaa itselle sekä mamman että iskän lautaselta kanankoipia. Yleensä Pöpö ei meidän lautasille tunge ja antaa syödä rauhassa kiinnostumatta sen enempää, mutta ilmeisesti tänään kana tuoksui ekstrahyvälle! Omituisempi mieltymys oli kuitenkin pakkomielle rahkapullaan. Naurattaa vieläkin, kun istuin aamulla pöydän ääreen syömään viimeistä rahkapullaa ja Pöpö makoili pöydällä samalla. Annoin ystävällisyyttäni toisen vähän haistaa mitä mamman kädessä on ja Pöpö suorastaan lumoutui rahkapullan tuoksusta. Sen jälkeen yritti koko ajan tunkea nuolemaan pullaa ja tassuttaa sitä hellästi pois kädestäni. Ei mitenkään liian tunkeilevasti, mutta kyllä huomasi että poika olisi mielellään ominut pullan itselleen. On se hupsu!

4 kommenttia:

  1. Ihana pikku pullapöpö ♥ Kiva, että raa'an lihan syöttäminen alkaa sujua :---) Meilläkin se on jo tosi hyvällä mallilla etten voi olla kuin iloinen! Jauheliha maistuu toisille mutta toisille ei, Cocokaan ei ole jauhelihan mikään suurin fani eniten maistuu semmoset mitä joutuu vähän pureskelemaan :D Kannattaa kokeilla karjalanpaistia siinä on hampaille kovasti työtä, täälläkin niiden syömisessä menee hetki ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä kyllä että nyt menee broilerin jauhiskin, kun sitä kumminkin on pakkasessa. Karjalanpaisti on Pöpön herkkua, sen huono puoli on vaan se että sitä kuljetetaan pois kupista ja keittiöstä makuuhuoneeseen ja meidän sänkyyn aina kun silmä välttää :D Kiva, että teilläkin ruoka maistuu hyvin :)

      Poista
  2. Miten voikaan pullapoika olla noin söpö! :) Ihanan kohteliasta mielitekojen ilmaisemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöpö muistaa aina olla herrasmies, silloinkin kun tekee mieli pullaa!

      Poista