
Meille on tullut tällä viikolla paljon paketteja. Pöpö on tietenkin toiminut eturintaman purkujoukoissa, lähetyksentarkastajana ja tavaroiden nuuskuttelijana. Joukossa oli jopa yksi Pöpölle tarkoitettu lähetys saksanmaalta; vähän miamoria varamuonaksi, oma "haisurotta" uudeksi leluksi (tekee niin villiksi, että tekee mieli painia myös mamman jalan kanssa) ja uutta kissanhiekkaa.
Päätin tilata kokeiluun Porta Pine -mäntykissanhiekkaa, jota myös Kissankujeissa on aiemmin testattu. Olen miettinyt ja puntaroinut ja jahkaillut hiekan vaihtoa puupohjaiseen jo monta kuukautta, mutta nyt tein päätöksen uskaltautua vaihtoprojektiin.
Syy miksi haluan vaihtaa tähän asti käytössä olleen mikrohiekan puuhiekkaan, kulminoituu lähinnä kolmeen asiaan:
1. Ekologisuus: ainakin talousjätteen kannalta, kun hävityksen voi suorittaa biojätteeseen/kompostiin.
2. Keveys: reissaamme niin usein, että mikrohiekkaa täynnä olevan hiekkiksen raahaaminen mukana alkaa käydä rasitteesta. Ei ole meinaan ensimmäinen eikä toinenkaan kerta, kun hiekkis meinaa hajota hiekan painosta rappukäytävään... (toki voisi hommata erillisen pienemmän matkahiekkiksen, mutta kannellinen on reissussakin kivempi, ettei kyläpaikkojen lattiat ui hiekassa)
3. Hengitystieystävällisyys: tästä en toki ole niin varma, koska pölyävyyden todellinen taso selviää vasta käytössä, vaikka pussissa lukeekin pölyämätön. Uskoisin kuitenkin, että puupöly on savipölyä pienempi haitta. Ehkä mieskin pystyisi tämän hiekan kanssa puhdistamaan hiekkiksen, sillä mikrohiekka alkaa häntä heti ahdistaa ja yskittää. Samasta syystä hiekkiksen on täytynyt olla kannellinen ja luukullinen täysin suljettu laitos. Mahdollisesti Pöpönkin keuhkoille ja nenälle siis suuri parannus.
Vaihdosta tulee kuitenkin pitkällinen projekti, sillä en uskalla huushollin ainoaan hiekkikseen vaihtaa tuosta vain tuntematonta hiekkaa, sillä Pöpö on koko ikänsä käynyt asioillaan vain Compact Caren talkintuoksuisella hiekalla. Ajattelin alkaa lisäämään viikoittain pienen määrän uutta hiekkaa vanhan hiekan sekaan ja kasvattaa näin hiljalleen uuden hiekan määrän dominoivaksi ja vaihtaa vasta tämän jälkeen kokonaan puuhiekkaan. Hidas totuttelu toivon mukaan ehkäisisi mahdollisen hiekkanirsoilun, tarpeiden pidättämisen ja muualle tekemisen. En nimittäin osaa yhtään sanoa miten Pöpö mahdollisesti suhtautuu uuteen hiekkaan...
Aloitin myös viikko sitten "kakkapäiväkirjan" ja jatkan sen pitoa, jotta huomaan sitten heti mikäli nirsoilua alkaa esiintymään ja pissojen tai ulosteen määrät vähenevät uuden hiekan lisääntyessä. Toivottavasti näin ei käy, mutta jos käy niin sitten joudumme varmaan palaamaan takaisin vanhaan hiekkaan tai ainakin hidastamaan tahtia.
Lisäsin tänään ensimmäisen hölskäyksen puuhiekkaa hiekkiksen toiseen nurkkaan, katsotaan mihin projekti lähtee etenemään!
Liityin myös vihdoinkin SAGIK ry:hyn eli Suomen Agility Kissat ry:hyn. Sain postissa estemittojen lisäksi viime vuoden jäsenlehdet, jotka Pöpö heti omi itselleen. Luuleekohan, että agilitytaidot imeytyvät suoraan lehdistä lihaksiin?
Kevennykseksi vielä loppuun yksi leikkivideo:





