maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kuvia ja kuulumisia

Laitetaanpas välillä vähän irtonaisia kuvia ja kuulumisia kuukauden parin ajalta.

IMG_20170219_103817

Meillä on ollut jo hyvän aikaa keittiön ja olohuoneen oviaukossa kaksi pahvilaatikkoa. Niiden takana Pöpö tykkää vaania, kun sille heitellään leluja. Laatikot kelpaavat mainiosti myös päiväunipaikoiksi. Niihin jopa oppii olemaan kompastumatta, kun tarpeeksi aikaa kuluu!

2017-03-08_05-46-40

"Parempi kissa kassissa kuin kymmenen oksalla?"

IMG_20170315_160217

Istutettiin Pöpölle ohraa. Harmi vain, ettei kasvaneiden korsien käyttötarkoitus herralle valjennut, vaikka sijoitin ruohon parhaan uloskatselupaikan yhteyteen keittiön pöydälle. Kerran näin Pöpön vähän maistelevan, mutta ei ole ollut kovin kiinnostunut. Mutta eipä se mitään, on ainakin nyt komeat pääsiäisruohot jo hyvissä ajoin.

IMG_20170319_105133

Pöpö on myös kovasti auttanut minua tietokonehommissa. Syliin on päästävä, vaikka meinaa valua kummaltakin puolelta alas. Höpsö Pöpsö.

IMG_20170314_205134

Joogaharjoituksiaan Pöde ei ole unohtanut ja muistuttanut meitäkin venyttelemään ahkerammin. Näin näyttävästä venytyksestä onkin mallisuoritukseksi!

11 kommenttia:

  1. Kiva kuulla ihanasta Pöpöstä! Kasvatetusta heinästä sen verran, että Pepsikään ei oikein sitä itse syö, vaan minä otan sormiini katkaistun heinän ja Pepsi syö sen siitä :D - emäntä

    VastaaPoista
  2. Komea venytys alakuvassa! Ohra hyvä muistutus, meidnkin pitäisi laittaa jotain tulemaan kun ensimmäiset kasvustot jo kuolivat. Kassinen pitää niistä ja Seppo syö vähän sellaisena kuriositeettina. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että näin muistutin teitäkin tästä tärkeästä viljelyasiasta :D

      Poista
  3. Meidänkin pitäisi taas laittaa kissanruohoa kasvamaan. :) tosi kivoja kuvia teidän arjesta!

    VastaaPoista
  4. Meilläkin on ruohoa jota onneksi Ruffe syö, mutta Coco ei vaan tajuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla niin, etteivät kaikki vaan tajua hyvän ruohon päälle :D

      Poista
  5. Kiva kuulla teidän kuulumisia!
    Pöpö on niin söpö. :)

    VastaaPoista
  6. On kyllä makoisan näköinen venytys!

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia ♥ Pahvilaatikot on mahtavan monikäyttöisiä!

    VastaaPoista