sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kymmenen faktaa -haaste

Saimme Tassulinnasta haasteen ja tässä kymmenen satunnaista faktaa:

2016-04-02_11-44-24

1. Pöpö on tykästynyt kotikutoisen kiipeilypuunsa ylätasoon sen jälkeen, kun siirsimme puun huoneen nurkkaan.

2. Olen ollut kipeänä, joten tähän haasteeseen vastaaminen on venähtänyt.

3. Pöpö osoitti huomaavansa vaisuuteni vain antamalla minun nukkua rauhassa miehen ollessa töissä. Toki se pari kertaa tuli syliinkin pörisemään, mikä lämmitti kovasti mieltä.

4. Olen allerginen siitepölylle, joten kevät ei ole lempivuodenaikani.

5. Miespalvelija kysyy usein Pöpöltä haluaako se raksuja ja Pöpö naukaisee vastaukseksi. Jos minä kysyn niin silloin Pöpö on ihan hiljaa ja tuijottelee vaativasti muuten vain :D

6. Tykkään hirveästi kaikesta makeasta, ja jos pitäisi valita jokin yksi suosikkiherkku, en osaisi päättää!

7. Jos Pöpö joutuisi autiolle saarelle, se haluaisi luultavasti mukaan raksupurkin, vihreän pallon ja mamman. Muuten aika kuluisi pelottavaa, isoa, suolaista juomakuppia varoen, trooppisia lintuja vaanien ja kaikkea uutta kiivaasti haistellen.

8. Ennen Pöpöä minulla on ollut lemmikkinä vain akvaariokaloja. Pysähdynkin usein eläinkaupassa käydessäni ihastelemaan kauniita kaloja.

9. Pöpö sen sijaan tykkää hirmuisesti muikuista! Ruokakupista tarjoiltuna tietenkin!

10. Raksut taas maistuvat niin hyvin, että Pöpö luuli eilen paikantaneensa toissapäivän raksun heittely -sessiossa karkuun päässeen raksun frisbeelaukusta. Tonkiminen oli niin tarmokasta, että miehen oli mentävä kissan avuksi, mutta harmi kyllä raksua ei löytynyt.

IMG-20160403-WA0000

13 kommenttia:

  1. Raksut on sitten hyviä!! Meillä oli vielä akvaario, kun olin pentu. Akvaariokalat olivat kuulemma emännän ensimmäinen oma lemmikki. - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellanen kalatelkkari ois kyllä ihan kivaa viihdettä! -Pöpö

      Poista
  2. Näyttää kivalta tuo kiipeilypuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, voisi ehkä yrittää jossain vaiheessa ottaa siitä jotain kokovartalokuvaa tännekin.

      Poista
  3. Pöpö on kyllä hurjan komea kissa!

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Hauskaa kissalle ja helppoa ihmiselle, kun voi itse maata samalla sohvalla ja viskellä :D

      Poista
  5. Heh, hauska tuo viitos-kohta :) Ou nou, joutuukohan piiloutunut raksu vielä imurin syötäväksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että joutuu. Ellei se sitten ole piiloutunut niin syvälle reppuun, että pääsee vielä mukaan frisbeeradalle seikkailemaan.

      Poista
  6. Voi ei mikä pettymys, kun ei laukusta löytynytkään raksua! Toivottavasti sait lohdutuspalkinnon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni jatkettiin kesken jääneitä leikkejä etsimistauon jälkeen :)

      Poista
  7. Voi Pöpö, ehkä sieltä vielä jotain löytyy! ♥ Hih, sinulla ja Pöpöllä sama mielenkiinnonkohde, vähän eri lähtökohdin vain. :D

    VastaaPoista