torstai 9. heinäkuuta 2015

Mökillä

Untitled

Oltiin melkein viikko mökkeilemässä. Tällä kertaa eri mökillä kuin juhannuksena ja eron huomasi, sillä Pöpö viihtyi täällä ulkona paljon paremmin. Ei pelottanut yhtään ja oltiinkin joka päivä monta tuntia ulkona. Pöpö tykkäsi olla ihan mökin pihapiirissä, jossa oli paljon tutkittavaa ja ötököitä jahdattavana. Pari kertaa käveltiin mäkeä ylös mökkitielle päin. Heittelin myös pojalle keppiä, jonka perässä se juoksi kuin koira konsanaan, vaikkakaan ei noutanut.

Sisälläkin Pöpö viihtyi ja vietti aikaa nukkumalla mm. kammarin yläsängyssä superlonipatjojen välissä :D Me ihmiset olimme hyvin iloisia myös tehokkaasta hyönteistorjunnasta! Pöpö jahtasi mökistä kaikki kärpäset ja hyttyset ja söi kaikki saaliinsa.

Meillä oli mukana myös ruuaksi yksi fuzzy-kokoinen hiiri, jonka annoimme kanankaulan kanssa päiväruuaksi, mutta poika söi vain kaulan ja häipyi sitten paikalta. Jätimme hiiren kuitenkin vielä kuppiin ja lähdimme kalaan. Palattuamme hiiri oli kadonnut lautaselta! Etsimme sitä hetken mökistä, jos Pöpö olisi vain raahannut hiiren kupista johonkin leikittäväksi. Hiirtä ei kuitenkaan löytynyt, joten luultavasti Pöpö sen söi. Jee!

Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled

Veteen Pöpö ei uskaltanut koskea, vaikka monta kertaa uteliaana rannassa hääri ja kierteli veden ympärillä. Saunassa tosin jouduttiin käymään housupesulla, sillä ekana aamuna Pöpöllä oli pientä vatsanlöysyyttä, mutta se ei onneksi jatkunut pidempään, vaikka varmuuden vuoksi haettiin apteekistakin apua.

Käytiin yhtenä päivänä pikaisesti myös kolmannella mökillä, jossa Pöpö myös oli mukana. Äitini kävelytti Pöpöä pihalla ja Pöpö yllätti meidät kiipeämällä puuhun. Ei annettu mennä paria metriä korkeammalle, mutta meno näytti niin määrätietoiselta, että olisi saattanut mennä latvaan asti!

Reissun aikana kissan turkista löytyi vain yksi punkki, joka oli ehtinyt tarttua kiinni. Punkkilääke oli vielä kuitenkin toiminut, sillä punkki oli kuollut sijoilleen, muttei ollut pudonnut pois. Olin ihan yllättynyt, ettei enempää löytynyt. Kun olin pieni ja serkkujeni kissat olivat mukana mökillä, ne olivat aina täynnä punkkeja. Tosin ne kissat ulkoilivat vapaana ja minä en hihnan toisessa päässä antanut Pöpön mennä pahimpiin heinikkoihin ja ryteikköihin.

Untitled Untitled

14 kommenttia:

  1. Onpa Pöpöllä ollut jännät seikkailut! Mäkin ehkä sopeutuisin mökkielämään, jos kissat toimisivat hyttys- ja kärpäspapereina. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että muutaman hyttysen jouduimme läiskimään itsekin, mutta aika hyvää työtä Pöpö teki ;D

      Poista
  2. Oih mitä mökkimaisemia <3 Varmasti on kyllä ollut kivaa Pöpöllä, Cocokin tykkäsi tuijotella vettä vaikka ei siihen halunnutkaan koskea. Päivät pitkät se olisi voinut vaan tuijottaa ja tuijottaa.. Maistuiskohan meiän pojille hiiret, ei varmaan :D JA yök punkkeja, onneksi meiän mökillä ei oo niitä ikinä ollut, en varmaan uskaltaisi ottaa niitä pois kun öklöttää hyi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöpöstä oli kyllä selvästi tosi kivaa, kun sai olla niin paljon ulkona! Mie ehin jo monta kertaa jännittää, että nyt se uskaltaa läppäistä vettä, mutta ei :D

      Ja eihän sitä kokeilematta tiedä, Pöpökin nyrpisteli pinkeille ja söi vasta kun piilotin muuhun ruokaan tai pilkoin. Olin myös aika varma, että saisin viedä tuonkin hiirenpoikasen metsänelukoille, enkä vieläkään voi uskoa, että Pöpölle tosiaan kelpasi! Punkit on kyllä ällöjä, mutta onneksi ei tartte käsineen koskea jos on hyvät punkkipihdit.

      Poista
  3. Mökkeily on niin kivaa! Maistoitko vettä? Se on ihan eri makuista kuin kotona vesikupissa! - Pepsi

    VastaaPoista
  4. Mukavan kuuloista mökkeilyä ja onneksi se massukin rauhottui nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi, ei ole kivaa pestä villahousuja hämärässä mökkisaunassa kauhan ja ämpärin kanssa (teilläkin taisi olla kokemusta mökkiripulista?)

      Poista
  5. Olipa teillä tosi mukavan kuuloinen reissu! Paljon ulkoilua, jee! Ja melkoinen kurre-Pöpö. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hauskaa nähdä Pöpö kiipeilemässä muuallakin kuin omassa kiipeilypuussa :D

      Poista
  6. Ihanan reipas ulkoilija! Olisi ihanaa mennä kissojen kanssa mökkeilemään, luulen että meillä etenkin Kiira arvostaisi seikkailuja ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoilu mökillä oli kyllä tosi kivaa Pöpönkin mielestä :)

      Poista