sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Joululomalla

Untitled

Meidän joululoma meni oikein mukavasti ja aivan liian nopeasti, vaikka useampi päivä lomaa olikin. Pöpö pääsi monta kertaa ulos valjastelemaan. Itse en ehtinyt käydä pojun kanssa kuin kerran ulkona, mutta äitini kävi monta kertaa. Lunta ei pahemmin ollut, mutta Pöpöä ei haitannut, vaikka ihmisiä vähän harmittikin.

Tänä jouluna Pöpökin sai muutaman lahjan. Parannusta viime vuoteen jolloin Pöpö sai vain uuden pesän ja senkin jo monta viikkoa ennen jouluaattoa. Paketeista paljastui kaksi uutta lelua: kimmeltävä pallo ja narullinen hiiri. Itse olin tilannut Pöpölle myös mittojen mukaan valmistetut Vänttisen valjaat! Näitä tosin sovitettiin jo ennen joulua, mutta otettiin vasta nyt käyttöön.

Untitled Untitled

Väriltään valjaat ovat tummanruskeat ja kooltaankin juuri sopivat. Vähän epäiltiin tilausta tehdessä tuon kaulalenkin pienuutta, mutta ilmeisesti Pöpöllä vain on vähän pieni pää, haha. Valjaat ovat tosi mukavat päällä, Pöpö ei tuntunut niitä melkein huomaavankaan! Tosi helpot myös pukea; Pöpö kun ei vieläkään ole oppinut olemaan paikoillaan seisten tai istuen, kun valjaita puetaan, vaan heittäytyy aina kyljelleen tai selälleen... Me suosittelemme lämpimästi Vänttisiä!

Untitled Untitled Untitled

Uudet lelutkin olivat kivoja ja tuota palloa saikin olla melkein joka ilta Pöpölle viskomassa. Myös paijauksista ja harjauksesta Pöpö sai nauttia. Alla vielä kevennykseksi hauska kuva, jossa Pöpön päätä harjataan. Jostain syystä poju tykkää tosi paljon, kun karstalla vedetään tuosta keskeltä päälakea.

Untitled

torstai 24. joulukuuta 2015

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Huiskaleikkejä

Untitled

Ai, tota huiskaako pitäis pyydystää? Ei oikein kiinnosta...

Untitled

Haa, huijasin! Kiinni jäät!

Untitled

Vien tän saaliin jemmaan, ettei kukaan vie sitä minulta.

Untitled

Se pääsi karkuun. Tuolla se on!

Untitled

Nyt jo vähän väsyttää...

Untitled

Huijasin taas!

Untitled

Lälllälää, huiska, oon kaikkein paras saalistaja!

Untitled

Enkö ookin mamma?

maanantai 14. joulukuuta 2015

Komistus ja kissakamut

Untitled

Käytiin eilen illalla tutuilla kylässä ja Pöpökin pääsi jälleen mukaan tekemään tuttavuutta Luca-kissan kanssa. Paikalta löytyi myös toinen kissa, ruskeavalkoinen maatiaispoika Rico. Kissat tulivat nätisti toimeen, vaikka suoranaista kontaktia tai tutustumishaisteluita ei juuri tapahtunut.

Viimeksi, kun kävimme niin Luca vähän murahteli Pöpölle, mutta nyt tämä vanha herra otti kohtaamisen kaikkein rennoiten ja tuli torkkumaan meidän ihmisten viereen sohvalle, kun pelasimme lautapeliä. Rico tarkkaili tilannetta yläkerran portaista ja Pöpökin kävi useamman kerran olohuoneessa tutkailemassa, mutta muuten oli lähinnä keittiön ja eteisen puolella.

Untitled

lauantai 12. joulukuuta 2015

Salainen joulukissa

Osallistuimme Pöpön kanssa Tassulinnan toteuttamaan Salaiseen joulukissaan ja kävin tänään hakemassa meille saapuneen lahjan postista. Meidän lähettämästämme paketista voi lukea lisää Vihreän mökin valtias -blogista.

Pöpö oli heti innokkaasti mukana paketin tutkimisessa ja omikin koko paksun kirjekuoren samantien oman ruhonsa alle talteen. Tämän lahjan sai kuitenkin avata jo ennen joulua, joten avasimme kuoren ja sieltä paljastui kolme söpöä pikkupakettia, kaksi osoitettu Pöpölle ja yksi minulle.

Untitled Untitled Untitled

Paketeista paljastui mukavia yllätyksiä: ihana kissakortti, kissanherkkuja, uusi cat dancer, rapinapallo ja kissanminttuinen Kong-lelu sekä minulle herkullinen joulusuklaalevy. Pöpö varasti korkki-höyhen kongin suoraan paketista ja kuolasi sen parissa minuutissa litimäräksi!

Untitled Untitled Untitled

Paketin oli meille lähettänyt Elämää ja elämyksiä -blogin Pirkko ja kumppanit. Kiitos kovasti! Kiitos myös Tassulinnaan koko jutun järjestämisestä, pidetään tällainen ensi vuonnakin!

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Joulupuu

IMG_20151209_143936

Joulupuu on nakerrettu, hermot on jo kovilla.
Pöpösiä hätistelty ompi kuusen oksilta.

Kuusen pienet palleroiset kimaltavat kauniisti.
Alapuolel tassukaiset kurottelee ylöspäin.

Kiitos sulle, Pöpösemme, kaadoit nyt jo kuusenkin,
kun sinne pomppasit, parasta ois ehkä kuusettomuus.


IMG_20151209_143827

No, täytyy myöntää, että kuusi on vielä ehjä ja hengissä, vaikka eilen nurin kerran pelmahtikin (yksi koriste harmi kyllä hajosi). Oli siinä sentään se hyvä, että loppupäiväksi Pöpö jätti kuusen rauhaan. Tänään tosin taas eri kello äänessä. Kovinkaan paljon ei loppujenlopuksi olla kiipeämisyrityksiä todistettu, mutta Pöpö pureskelee ja nakertaa alaoksia... Jos nyt kuitenkin selvittäisiin aattoon asti :D

lauantai 5. joulukuuta 2015

Tämän viikkoisia

2015-12-05_09-54-13

Alkuviikosta Pöpölle sattui pieni kömmähdys. Poikaa ei onneksi sattunut, vaikka jättikin arvet vieressä istuneen miehen käsivarteen. Pöpöllä on nimittäin toisinaan tapana nukkua miehen tietokonepöydän ja ikkunalaudan päällä verhoon muodostuvassa "pussissa". Yhtenä iltana mies oli koneella ja Pöpö verhon takana, kun yhtäkkiä verhot putosivat ja Pöpö niiden mukana. Säikähtäessään se tarrasi ilmeisesti lähimmästä asiasta kynsineen kiinni eli miehen kädestä. Pöpö päätyi lattialle verhojen mukana, mutta ei onneksi satuttanut itseään eikä verhojakaan kohtaan jäänyt epäluuloja, sillä seuraavana päivänä kissa nukkui jälleen samassa paikassa. Meille ei oikein selvinnyt kumpi tapahtui ensin, verhojen putoaminen vai säikähtikö Pöpö jotain ja vetäisi verhot mukanaan.

Tiistaina aloitettiin joulukalenterin avaus, eikä ollut kellekään yllätys että Cosman herkut maistuivat Pöpölle erinomaisesti. Erityisesti kakkosluukun tonnikala oli superherkullista!

Keskiviikkona pidettiin pesupäivä, joka sujuikin aivan kommelluksitta. Tai jos koko kylpyhuoneen kastumista ei oteta lukuun, Pöpö ei oikein pysy paikoillaan, joten välillä on vaikeuksia samaan aikaan hangata shampoota turkista, suihkuttaa ja katsoa, että kissa pysyy aloillaan.

Perjantaina saatiin vieraita, kun Tassulinnan Tuija tuli piipahtamaan meillä. Juotiin teet ja Pöpö esitteli hieman osaamiaan temppuja sekä uusia esteitään. Saatiin myös kivoja tuliaisia ja erityisesti pieni kilisevä pallo oli hitti, sillä usein ei löydy lelua joka kutsuisi Pöpön leikkimään sillä itsekseen. Kiitos vielä, Tuija, oli mukavaa kun kävit!